Mikä on sippala.net ?

Sivusto sippala.net on kaikkien Sippalan sukujen ei-kaupallinen kotisivu. Verkkonimi on toistaiseksi yksityishenkilön rekisteröimä vuodeksi-pariksi kerrallaan.

Alkuvuodesta 2007 sippala.net siirtyi pois omalta palvelimelta toisten ylläpitämälle palvelimelle. Samalla sivujen toteutustapa muuttuu. Osassa sivuja totoeutuksena käytetään wiki-tekniikkaa, joka tarkoittaa sitä, että sivustoa voi muokata useampi ihminen, ja muokkaus tapahtuu normaalin www-selaimen avulla. Ajatuksena on jättää sivusto siihen kuntoon, ettei sen palvelintilasta tule laskuja kenellekään, ja että sen ylläpito on mahdollista useamman henkilön voimin.

Sippala sukunimenä

Nimeä on kirjattu Raahen seudulla sukunimen tapaan jo 1712. Nimeä on myös Lahden tienoilla, jossa 1791 erotettiin Yli- ja Ali-Sippalan talot 1500-luvulla perustetusta Sippalan kantatilasta, sekä Orivedellä ja Tampereella. Hollolassa on sukunimeä tavattu 1908. Kuusamon Sippalan talon on kerrottu saaneen nimensä etunimestä Sippa (-> Sipi). Taustalla saattaisi olla myös ammmattinimen sisältävä Skippari. Esim. Perniössä on Skipparin talosta tullut Sippari. Sipparilasta voisi Sipparlan välityksellä muodostua Sippala. Sukunimiä ovat myös Sippa ja Sippari. (Lähde: Mikkonen, Pirjo & Pakkala, Sirkka; Sukunimet; Keuruu 1992, 2000 (Otava) )

J. Pöyhösen teos Suomen sukunimikartasto (SKS 1999) vahvistaa edellisen ainakin nimen levinneisyyden osalta. Sippaloita näkyy olevan pääasiassa Raahen seudulla sekä Hämeessä Lahden-Tampereen alueella.

On myös esitetty, että Sippala ja Sippola olisivat smaan sukunimen eri muotoja. Tälle väitteelle en ole löytänyt mitään perusteita. Jos joku tietää enemmän, kertokoon ( webmaster@sippala.net )

Tunnettuja Sippaloita

Maailman tunnetuin Sippala on varmasti vuoden 1932 Los Angelesin kisojen keihäänheiton olympiamitalisti Matti Sippala. Hän syntyi 20. maaliskuuta vuonna 1908 Hollolassa ja kuoli vasta elokuussa 1997 89-vuotiaana. Suurimman osan elämästään Matti Sippala asui Kotkassa. Nuoruusvuosinaan hän edusti Lahden urheilijoita, myöhemmin Kotkan intoa.

Matti Sippalan kotisivu on tekeillä osoitteessa matti.sippala.net. Toivottavasti saamme sinne kuvia ja tarinaa hänestä.

Hollolan Sippalat

Hollolan seudun Sippaloista ei sippala.netissä ole vielä juurikaan tietoa. Toivomme vain, että suvun edustajat ilmoittautuisivat.

Saloisten Sippalat

Saloisten Sippaloiden historiaa voidaan tämän sivun tekijän hallussa olevien lähteiden mukaan seurata 1700-luvun alkuun Jaakko (Jacob) Matinpoika Puustiin (1692-1767) ja hänen vaimoonsa Cariniin (kuoli 1745). Heidän asuttamansa Piehinginkylän talon numero 4 nimi oli Puusti eli Sippala tai Poikajoki. Myös nimi Haapajoki esiintyy . Puustin talon arvellaan olleen seudulla jo 1540-luvulla. Jacobilla (Jaakko) mainitaan olleen myös toinen vaimo nimeltään Brita (1691-1779). Ensimmäinen vaimo Carin kuoli jo 1745, Lapsia ei toisesta avioliitosta ollut. Omien lasten lisäksi Jaakon talossa asui myös muuta sukua, kaikkiaan 21 henkeä.

Jacob Matinpojalla ja Carinilla oli kolme poikaa: Matthias (Matti), Joonas ja Joseph. Matti Jaakonpoika (1723-90) avioitui Liisa Erikintyttären (1726-82) kanssa. Heidän jälkeläisistään ei ole tietoa. Jonas kuoli vuonna 1773 ja häneltä jäi 7 lasta, joista ei ole tarkempaa tietoa. Nuorempi poika Joseph Jaakonpoika (1734-84) avioitui Margaretha Josefintyttären kanssa. Heidän jälkeläisistään on tiedossa vain yksi tytär Maria Josefintytär (1765 - 1838).

Maria Josefintytär avioitui Pekka Samuelinpoika Hautalan (s. 1761) kanssa. Heidän jälkeläisistään on tiedossa yksi, Jakob Pekanpoika Sippala. Todellakin Sippala eikä Hautala. Maria ja Pekka siis asuttivat mainittua Piehinginkylän Sippalan taloa.

Jakob Pekanpoika Sippala (1804-1869) avioitui Brita Erkintytär Hanhikosken kanssa. Hanhikoski eli Hanhela oli talo ylempänä joenvarressa, kosken luona. Sieltä Jaakko tarinan mukaan löysi emännän käydessään hakemassa Hanhelan maille karanneita hevosia. Lapsia parille syntyi seitsemän: Greta, Maria Lisa, Kaisa, Erik, Jakob, Henrika ja Brita Gustaava.

Näistä Erik Jaakonpojan (1837-1895) ja hänen vaimonsa Kaisa Hautalan (1840-1924) jälkeläisistä on näiden sivujen ylläpitäjällä eniten tietoa, muista ei vielä paljoa.

Pohjois-Pohjanmaan historia kertoo eräästä Sippalasta, Margaretha Heikintytär Puustista (1676-1770). Venäläiset tekivät alueelle voimakkaita ryöstöretkiä vuosina 1715-16. Hänen jälkimmäistä miestään venäläiset kasakat haavoittivat Raahessa piikeillään 30.12.1714 niin että hän kuoli kolmen päivän kuluttua. Margaretan venäläiset piiskasivat talvella 1715. Hänen poikansa Jaakko joutui vangiksi ja hänet vietiin Venäjälle, jossa hänet kastettiin heidän uskoonsa. Jaakko kuitenkin pääsi takaisin Saloisiin. Talvella 1716 venäläiset saivat Margaretan uudelleen käsiinsä, riisuivat ja piskasivat hänet sekä veivät alastomana ulos pakkaseen... Sitten hänet vietiin uudelleen pirttiin, jolloin hänen päänsä taivutettiin polvien väliin ja kuumalla kynttilän talilla sokaistiin molemmat silmät. Niinpä hän eli sokeana seuraavat 54 vuotta kuolemaansa saakka. Sokean lesken perhe kärsi suoranaista nälkää. Välillä hänen tiedetään etsineen leipäänsä myös Ruotsista, josta hänet kuitenkin lähetettiin Turun kautta takaisin kotiseudulleen.

Noina Ison vihan aikoina (1713-21) nykyisen Suomen alue (eli Ruotsin valtakunnan itäiset osat) oli välillä täysin venäläisten miehittämä. Kerrotaan jopa, että venäläiset ottivat vangiksi lapsia ja veivät heitä Venäjälle. Raahenkin seudun väki pakeni heitä piilopirtteihin ja Ruotsiin. Tätä ennen olivat olleet suuret katovuoden (1696 - 98), jolloin väestöstä kuoli 25-30%. Vuosina 1700 - 1721 oli lisäksi ollut Suuri Pohjansota, jonka seurauksena miespuolista väestöä oli viety kauas sotarintamalle. Tämä kaikki vaikutti siihen, että ainakin viisi Piehingin tiloista oli autioina 1700-luvun puolivälissä.

Sippalat muualla Suomessa

Saloisten ja Hollolan seudun lisäksi Sippaloita ja Sippalan sukuja on myös muualla. Heistä ei tällä hetkellä ole ylläpitäjän tiedossa muuta kuin kirkonkirjoista löytyneitä nimiä:

  • Hollola, Okerois: avioliitto 1848: Carl Gustaf Johansson Sippala ja Maria Sofia Berttola
  • Isokyrö: lapsi Anna Sippala 2.9.1789, vanhemmat Jac. Sippala ja Mar. Johsdr.
  • Isokyrö: perhe: Israel Sippala ja vaimo Marg Carlsdr. Lapset: Margareta (s. 1776) ja Johannes (s. 1779).
  • Isokyrö: lapsi: Jacob Sippala, kastettu 23.9. 1793. Vanhemmat Jac. Sippala ja Breat Mattsdr.
  • Vähäkyrö: perhe: Matts Sippala ja vaimo Maria Andersdr. Lapset Lisa (s. 13.10.1834) ja Jacob (s. 14.9.1836).
  • Kullaa: lapsi Caisa Fredrika Sippala, kastettu 11.8.1837. Äiti Anna Ulrika Johdr. Sippala.
  • Pusula, Kaukela: lapsi Jacob Sippala, s. 21.8.1679. Isä Jacob Simonsson Sippala.
  • Pusula, Kaukela: Lapsi Seraphia Sippala, s. 21.6.1823. Vanhemmat: Carl Gabrielsson Sippala ja Gretha Johansdotter.

Lisätietoja

Huomautukset

  • Tällä sivulla esitetyt sukutiedot sekä historiatiedot ovat osin vielä tarkistamattomia ja keskeneräisiä. Ne ovat tääällä enemmänkin kysymyksinä ja lähtöpisteinä. Toive olisi, että tietoja täydennettäisiin sitä mukaan kun löytyy sukua tutkineita.


MainPage (last edited 2006-12-13 02:19:25 by sippala)

Start a new wiki: ?
.on-wiki.net
instantly.